Biorex goes ART – Arctic Media-art

Koosteessa nähdään paikallisten mediataiteilijoiden esittelemiä videoteoksia, jotka sukeltavat pohjoisen mentaliteetin ja mielenmaisemien taakse. Maailmallakin kiertäneitä teoksia harvoin nähdään näillä leveyksillä elokuvateatterin puitteissa, joten näytös on ainutkertainen. Näytöksen yhteydessä tekijät tavattavissa.

Vapaa sisäänpääsy!

Luhtahuitti 5 min . kokeellinen

Kaltion hypnoottisesti pulppuava pohjasedimentti keskellä vehreää erämaata lumoaa sitä katsovan. Se väreilee viettelevää energiaa kutsuen  syleilyynsä. Ken sen hypnoosille antautuu kokee näyn, joka kaareuttaa sielun peilin pintaa.

 

Sápmi the way of being 12 min . kokeellinen dokumentti

Kokeellisesti leikattu, kulttuuriantropologinen dokumentaari leijuu läpi saamen maan kuvaten sen kulttuuria ja luontoa herkästi viipyilleen. Kunnioittaen, tiivistäen kerrontaansa jotakin aitoa ja ajatonta luonnon kanssa rinta rinnan elävästä kansasta ja kulttuurista.

 

Avaruuskaipuu 12  Kokeellinen

Teos pohtii abstraktin muotonsa kautta yksin ja yhdessäolon teemoja käyttäen saaria metaforansa pohjana. ”Yksikään ihminen ei ole saari, täydellinen itsestään. Teos on syntynyt Tamperelaisen nykysäveltäjä Veera Nevan tuoreen albumin ”Avaruuskaipuu” innoittamana

 

Awareness 4 min .  Kokeellinen

Neuroelokuva sukeltaa mentaaliseen tykkylumikudokseen, näkyyn missä ihmiskunnan tietoisuus kurottaa kohti taivaita.

 

Arttu Nieminen on Rovaniemellä asuva ohjaaja ja mediataiteilija, jonka teosten lähtökohtana on arktinen luonto. Välillä luonto näyttäytyy hänelle omana tiedostavana olionaan, toisinaan taas mystisenä rajapintana näkyvän ja näkymättömän välillä. Se voi vietellä varomattoman katsojan toisiin maailmoihin. Surrealistisuus, intuitiivisuus ja sattuma johdattavat hänen työskentelyään. Tuloksena on hypnooottista ja kokeilevaa videotaidetta.

 

Pienkaupunkisinfonia: 96100-97690 (2018)

”Pienkaupunkisinfonia: 96100-97690” on kaupunkisinfonia ja lyhyt kokeellinen elokuva, joka

kuvaa Lapin pääkaupunki Rovaniemeä. Teos on vuosien kuvaustyön ja ruohonjuuritason tarkkailun

tulos, jossa filmille vangitut yksityiskohdat – kuvat, muistot, vuodenajat ja kaupunginosat – vyöryvät

katsojan verkkokalvolle kiivaana kineettisenä virtana. Rakeisesta kuvaryöpystä muodostuu

uudenlainen ja paljas kaupungin kuva, joka heijastelee laajemmin Suomen todellisia

kansallismaisemia: metsän ympäröimiä betonilähiöitä.

 

Jossain muualla ja silti aina täällä (2017)

Jossain muualla ja silti aina täällä on kokeellinen päiväkirjaelokuva ja kollaasi, joka koostuu

spontaanisti dokumentoiduista arjen pienistä havainnoista. Teoksen edetessä nämä yksittäiset

havainnot alkavat hitaasti lomittua keskenään muodostaen lopulta uudenlaisen muisteloiden

mosaiikin. Teoksesta rakentuu näin etenevän arjen ja sen muistojen värikylläinen kuva, jossa on

toisaalta jotakin vaikeasti määriteltävää, mutta samalla jotain hyvin tuttua. Tässä näytöksessä

teoksesta esitetään sen 23 minuutin mittainen alkuosa.

 

Panu Johansson on kuvataiteilija ja kokeellisen elokuvan tekijä. Hän työskentelee liikkuvan kuvan, valokuvan ja äänen parissa. Johanssonin teoksia on ollut esillä erilaisilla festivaaleilla, tapahtumissa ja näyttelyissä vuodesta 2000 lähtien. Johanssonin teoksissa toistuvia teemoja ovat mm. muistot, maisema, kokeellisen elokuvan historia ja kulttuurihistoria. Työskennellessään liikkuvan kuvan parissa Johansson suosii yleensä filmimateriaaleja ja käyttää mielellään found footage–aineistoa. Hän tuottaa myös elokuviensa ääniraidat yleensä itse. Johanssonin työskentelyä kuvaavat osuvasti monet kokeellisen elokuvan puolelta kotoisin olevat käsitteet kuten maisemaelokuva, henkilökohtainen elokuva, kollaasielokuva tai päiväkirjaelokuva.

 

paikka: Biorex, Pekankatu 12
aika: 20.3. klo 13-15
Vapaa sisäänpääsy!

Kuva: Arttu Nieminen, teoksesta Avaruuskaipuu

Päivämäärä

26. 3. 2021

Aika

13:00 - 15:00

Hinta

0,00

Paikka

Elokuvateatteri BioRex
Bio Rex Rovaniemi, Pekankatu, Rovaniemi, Suomi

Järjestäjä

BioRex

Sää

-1 °C
Tuuli: 11KPH
Kosteus: 1%
QR-koodi

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

ARCTIC DESIGN WEEK / BUSINESS ROVANIEMI
Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi, Finland
info@arcticdesignweek.fi
+358 40 135 0361

Design by Seven-1