Rovaniemen kaupunki

Kiertotalouden edelläkävijä

Vastuullisuus tapahtumaviikon suunnittelussa, yhteistyöllä Rovaniemen kaupungin kanssa

Kehitämme jatkuvasti vastuullista toimintaamme ja pyrimme tuomaan tietoa vastuullisuudesta toimijoillemme. Rovaniemen kaupungilla on suuri rooli alueen vastuullisuuden näkökulmasta.

Vastuullinen organisoija

Rovaniemi haluaa kehittyä arktiseksi kärkiosaajaksi ja esimerkkikaupungiksi kiertotalouden osalta. Kiertotaloudella tavoitellaan taloutta, jossa kerran synnytetty tuote tai arvo olisi mahdollista hyödyntää hallitusti useaan kertaan. Kiertotalouden avulla mahdollistetaan myös uudenlainen liiketoiminta.

CIRCWASTE-kunta – Kiertalous konkretiaan

Rovaniemi on yhdeksän muun kunnan kanssa sitoutunut viemään kiertotaloutta konkreettisesti eteenpäin. Kaupunki on valittu edelläkävijäksi Ympäristökeskuksen ja Motivan hankkeessa. Ensimmäisenä kuntaverkostona kunnat aikovat toteuttaa valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteet kierrättämällä vähintään 55 prosenttia yhdyskuntajätteistä. Lisäksi ne aikovat hyödyntää materiaalina vähintään 70 prosenttia rakennus- ja purkujätteistä sekä vähentää jätemäärää vuoteen 2020 mennessä vuoden 2000 tasolle.

Talvikaupunkien verkosto WWCAM

Rovaniemi on liittynyt vuonna 2014 kansainväliseen talvikaupunkien verkostoon World Winter Cities Association for Mayors (WWCAM). Verkoston tavoitteena on edistää jäsenkaupunkien ja niissä toimivien yrityksien välistä yhteistyötä. Rovaniemen kaupunki on vetovastuussa arktisen muotoilun kehittämisestä vuosina 2015-2018.

ARCTIC DESIGN WEEK / BUSINESS ROVANIEMI
Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi, Finland
info@arcticdesignweek.fi
+358 40 135 0361