Ajankohtaista

Muodin, mu­sii­kin ja tanssin ilo­tu­li­tus täyttää Lordin aukion

Arctic Design Weekin huipentaa tänä vuonna kaikkien aikojen talvishow, jonka Rovaniemi haluaa tarjota asukkailleen ja matkailijoilleen ilman pääsymaksua. Elämyksellinen Arctic Fashion Show on uutuustapahtuma, jollaista on odotettu ja toivottu maailman pohjoisimmalle muotoiluviikolle.

Koko kansan päätösjuhlaa vietetään sunnuntaina 22. maaliskuuta kello 17-20 keskellä kaupunkia, Lordin aukiolla, joka muuttuu lumen ja jään ympäröimäksi näytösareenaksi. Arktisella catwalkilla nähdään Lapissa ennennäkemätön muotishow, jossa pohjoisen lumo ja mystiikka näkyy aina malleja, mallistoja, stailauksia, visuaalista ilmettä ja musiikkia myöten.

– Luvassa on moniaistillinen ilta, joka nostaa esille kotimaista huippudesignia, lappilaisten ja suomalaissuunnittelijoiden luomuksia sekä muodin uusimpia trendejä. Koko kattaus maustetaan arktisella mystiikalla. Odotan todella innolla elämäni ensimmäistä Lappi-näytöstä, sanoo illan kapellimestari Merja Kupiainen-Groundstroem.

Pitkän linjan muoti- ja kauneusalan ammattilainen Kupiainen-Groundstroem on työskennellyt alalla jo kolme vuosikymmentä. Hän johtaa Suomen suurimpiin kuuluvaa mallitoimistoa ja -koulua, Fashion Model Agencya.

Rovaniemen kevättalviseen iltaan jalkautuu kokoonpano, jonka riveissä nähdään kansainvälisen mallitoimiston ammattilaisten lisäksi paikallisia ja lappilaisia kaunottaria, joita on etsitty helmikuussa Rovaniemellä järjestetyssä casting-tilaisuudessa. Osalle malleista voi avautua mahdollisuuksia maailman catwalkeille.

Erityisen paljon painoarvoa näytöksessä tulevat saamaan Pohjois-Suomen ja Lapin omat suunnittelijat. Lavalla nähdään muun muassa rovaniemeläisistä designalan yrittäjistä koostuvan Arctic Heart -tiimin glamouria tihkuvia sisääntuloja ja sodankyläläisen Piritan uusimpia luomuksia.

Tiivistä yhteistyötä on tehty Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan kanssa. Mallien yllä tullaan näkemään vaatetussuunnittelun koulutuksen opiskelijoiden suunnittelemia, uutta ajattelua viestiviä asukokonaisuuksia.  Yliopiston osaamista nähdään myös shown lumi- ja jäärakenteissa.

Maailmanmusiikin eliittiä Rovaniemen illassa

Arctic Design Weekin päätösjuhlalle arvoisensa huipennuksen tuovat utsjokelaisen nuoren muusikon, Hildá Länsmanin ja Tuomas Norvion improvisaatioon perustuvat äänimaisemat. Niissä kohtaavat maailmanmusiikkiurallaan nopeasti kiitävän Hildán eteerinen, kuulas ja mystisesti örisevä ääni sekä Tuomaksen elektroniikka.

Globaalia musiikkia Sibelius-akatemiassa opiskeleva Länsman tunnetaan kovassa nosteessa olevasta Vildá-yhtyeestään. Vildá keikkailee ahkerasti maailman festivaalilavoilla.

Musiikkia ja tanssia yhdistävällä performanssillaan juhlatunnelmaa kohottavat myös tanssija Marjo Selin ja harmonikkataiteilija Tatu Kantomaa, jotka sukeltavat tangon ytimeen. Tulisen tangon siivittämät tunteet värjäävät Liljan kukan punaisilla lehdillä, argentiinalaista sävelmaailmaa unohtamatta.

Illan aikana Lapin Panimo pitää Lordin aukiolla Salakapakkaa ja Cafe Linnan väki paistaa lettuja ja poromakkaroita. Tapahtuma sopii koko perheelle.

INFO

Arctic Festivals & Fashion Show

Su 22.3 klo 17-20, Lordin Aukio

Järjestäjä: Fashion Model Agency/ Business Rovaniemi

Share This